Tylsyydessäni lueskelin erästä keskustelupalstaa ja siellä oli jutun juurta koirien omituisista tavoista.. Rupesin miettimään, onko Hemille kertynyt sellaisia ja onhan nuita jotain pakkomielteitä tullut..

Ensinnäkin, kun tulen kotiin, lapaset on pakko saada. Minua ehkä vilkaistaan kerran, mutta lapset on se koko päivän odotettu juttu. Samoin minun lapasilla on mukava leikkiä lenkillä ja joskus niitä kannetaan korvat luimussa kotiin asti vaikka kuinka kauan (Hemi ei tavallisesti kantele mitään). Koirien ohitukset sujuvat vilkaisematta toisiin koiriin, lapaset suussa on vaan kiire saada lapaset turvaan. Jannen hanskat ei tunnu kelpaavan leikkikaluiksi sitten millään..

Etenkin pienempänä Hemi harrasti jään rikkomista, hauskinta se on ensimmäisinä pakkasaamuina lätäköiden jäätyessä ihanaksi ratisevaksi jääksi.

Omituinen koiramme ei ole koskaan oppinut sanojen ulos ja ruokaa mekitystä. Se ei myöskään ymmärrä mitä ihmettä tarkoitetaan, jos taputetaan sohvaa tai patjaa vieressä, yrittäessä kutsua koiraa tulemaan siihen. Se toiminto tapahtuu hyppää käskyllä ja pienellä käsimerkillä.

Auton kyydistä noustessa, Hemi ilmoittaa saapumisestaan paikalle railakkaalla haukulla, etenkin kotipihassa.. Huono tapa!

Kun Hemillä on tarve päästä ulos, se kiipeilee pitkin seiniä tai jos paikka on vieraampi, tähyilee seinille.. Yleensä se valitsee yhden seinän, jota vasten pomppii.

Luita on ihana syödä jonkun sylissä tai vieressä, kun niitä pidellään Hemille. Kuitenkin vaikka se tulisi siihen viereen kiinni syömään ja jos se ei itse tarjoa sitä käteen pideltäväksi, se ei halua että siihen luuhun kosketaan.

Kuhmossa "Hemin mummolassa" pitää aina yrittää päästä parvekkeen ovesta ulos ja siinä oven edessä odotellaan katsellen anovasti. Jos ollaan menossa sitten oikeasti ulos, pitää aina ensin pinkaista sinne parvekkeen ovelle, tätä kautta kiitos!

Hemi ei tykkää myöskään pannoista tai oikeastaan mistään sen päälle puettavasta vermeestä. Aina pitää hieman kaarrella ja kierrellä pantaakin laittaessa, muut välineet saa takuuvarmasti juoksemaan karkuun. Omituista, nehän tarkoittaa että pääsee ulos!

Nokkela koiramme myös tietää milloin minä suunnitelen sen pään menoksi jotain vähäänkään epämukavaa (trimmausta). Minun ei tarvitse kuin katsoa sitä ja se hiippailee varovaisesti kauemmas.

Melko usein Hemi kuulostaa kissalta tai apinalta, haukkuminenkin on korvia särkevän kimakkaa.. Olikohan meidän Hemi koira olleenkaan...