Cairnterrieri Hemi saapui elämäämme viime syksynä, ja siitä onkin sitten alkanut hulvaton yhteiselämä. Pieni terrieri on kasvattunut omistajilleen muutaman harmaan hiuksen ja naurattanut mahan kipeäksi hassuilla tempuillaan. 

Hemi on meidän ensimmäinen koira ja kasvattanut jo nyt valtavasti koiran omistajina. Hemin kanssa ollaan koettu kaikennäköistä, pohdittu miten saisi kaikkein näppärimmin tai ylipäätänsä opetettua asioita koiralle, harmiksi on myös ollut pieniä sairasteluja, jotka ensimmäisille koiran omistajille oli aivan jotain käsittämätöntä mutta myös saatu päivittäisiä hupiannoksia Hemin aivoituksista. Ainut "epäonni" onkin tähän asti ollut se, että on pitänyt lääkärissä asioida normipentua useammin, mutta ollaan säästytty kodin tuhoamiselta ja muutenkin Hemi on luonteeltaan aivan valloittava rakkauspakkaus. Hemi muistaa omistajiaan vähintään pari kertaa päivässä pitkällä pusuttelukohtauksella. Ensimmäisestä viikosta lähtien etenkin isäntä on päässyt näiden kohtauksien uhriksi makaamalla pitkin lattiaa selällään, mikä sai pienen pennun ihan riemuihinsa.

Hemi rakastaa nukkua aamulla pitkään (oikeasti pitkään!) lähemmäs puolille päivin, tietenkin namit on parasta maailmassa, unohtamatta Hemin rakkainta lelua, tuttipullonmuotoista vinkupehmoa, ja lumessa rypeminen on niitä elämän suoloja. Reimusta loikkien Hemi juoksenteli ensilumien aikaan, häntä toprakasta pystyssä ja rintaa pörhistellen. Keksipä kivan leikinkin ensimmäisten pakkasaamujen aikaan, vesilätäköiden jäätä on mukava paukuttaa takatassuilla hyppimällä ja ai, kun se ratisee mukavasti. Sille pitää tietenkin vielä samalla haukkua ja koittaa kaivaa rätinä esiin.

Terrierimme kohdistaa saalistusviettinsä harakoihin ja variksiin, joskus joku onneton oravakin saa osansa yrityksestä. Ei Hemin tassuilla vaan pääse niin lujaa eteenpäin, että saisi napattua kiinni ja varsinkaan taivaalle ei päästä, vaikka halu olisi suuri.

Onpa Hemillä pari luottokaveriakin, joiden kanssa on mukava juoksennella pitkin puistoja, tosin nyt taitaa toinen kavereista perheineen muuttaa kauemmas asumaan. Hemin paras kaveri, jos niin voi olettaa koiralla olevan, on varmaankin manchesterinterrieri Repe. Melkein saman ikäisenä ja kokoisena on kaveruksilla hauskaa keskenään, kunhan uros palautetaan tapaamisen aluksi maan pinnalle siitä miten narttuja kohdellaan herrasmiesmäisesti. Koirat juoksevat kilpaa keskenään ja yleensä järjestyksenä on Repe edellä pitkine koipineen ja Hemi kaveria komentaen/uikuttaen hurjaa vauhtia perässä.

Pienestä pitäen Hemi on ollut rohkea pentu, kaikki asiat ollaan tutkittu tai ainakin haukuttu ja sen jälkeen tutkittu. Kyytiä ovat saaneet lattiaharjat ja mopit (mitäs sen mukavampi jahdata?), koirankarkoitesuihke (kun sumutettiin sitä johtoihin, joita piti käydä taas tavan mukaan maistelemassa ja ne maistuikin yllättäen pahalta!) sekä piikikkäät kasvit, joita pitää aina vaan mennä kokeilemaan uudestaan vaikka ikävästi kirpaiseekin.. Nykyisin arveluttavat enää isommat ja/tai kokoajan vieressä haukkuvat (räksyttävät >:l) koirat sekä imuri saa Hemin luikkimaan nopsaan toiseen huoneeseen.

Hemi matkustelee lähes viikoittain kanssani bussilla ja joskus junalla. Neiti onkin tottunut tähän reissaamiseen erinomaisesti, ennen pennun saantia tein jo varasuunnitelmia, miten elämästä selvitään, jos koira stressaisikin matkustamisesta. Onneksi Hemi tottui siihen nopeasti ja nykyisin alkumatkasta saattaa tiirailla ikkunasta maisemia, kunnes nukahtaa syliin tai viereen. Jopa silloinkin ollaan oltu kiltisti vaikka samassa kyydissä onkin ollut useita muita koiria ja jotkut ovat levottomuuttaan vikisseet tai uhitelleet. Ei ole tarvinnut lähteä mukaan siihen soppaan. Tällaisen matkan kruunaakin se, että pääsee sinne toiseen kotiin joko moikkaamaan rakasta isäntää tai sitten tutkimaan korttelia, onko viikonlopun aikana tapahtunut ihmeitä Kuopiossa.

Odotammekin mielenkiinnolla ensi kesää mitäs riemuja siitä vuodenajasta neiti keksii itselleen. Silloin tuleekin paljon lintuja takaisin muuttomatkaltaan ja Hemillä on paljon enemmän kyylättävää ulkoilessa. Jos sitä pääsisi jotain tirpusta ajamaan takaa ja opittas uimaan.

Tulevaisuuden suunnitelmissa on myös alkaa harrastamaan agilityä tai jopa tokoa, jos neidistä löytyisi kuitenkin kaikkien epäilyjen jälkeen sen verran keskittymiskykyä tarkkaan nyhväämiseen. Nyt kevään mittaa varmaan selviää, miten meidän käy ja kovasti treenaillaan kotona tokon alkeita omassa opissamme.

Tosin nyt poltteleisi jo toisen tepsukan hankinta kotiin omaksi ja Hemin iloksi, mutta eiköhän sitä vielä katsella vuosi tai pari miten elämä heittää.