Aamun aloitimme reippaillen eilen virittelemälleni verijäljelle Hemin ja äidin kanssa. Hemi oli ihan intopiukeena ja onnesta soikeena metsään menossa.Verijäljelle mentäessä Hemi sähelsi lähtömakuulla, ja olisi minun pitänyt ottaa se lähtö vähän paremmin sen kanssa.

Jälkeen kuului kulmauksessa oleva makuu, jossa vaihtui suunta ja hyvin Hemi oli menossa oikeaan suuntaan. Tapansa mukaan vielä varmisti suunnan. Olisi tosin saanut selkeämmin ilmaista makuun, taas minun olisi pitänyt kiinnittää Hemin toimintaan paremmin huomiota ja oikeasti näyttää sille, että katsopas tätä tässä, kun se makuu oli ensimmäisen kertaa jäljellä matkan varrella. Matkalla oli myös pieni oja, jossa Hemi epäröi mennä yli, menin sitten itse siitä ensin. Mietin näin jälkeenpäin olisiko minun pitänyt vaan patistaa sitä menemään itse ensin ja näyttää kädellä vaan, että siellä se jatkuu..ei voi tietää.

Sitten minä onneton vahingossa päästin liinan käsistä ja Hemi lähti juoksemaan kaadolle. Eikä se mennyt edes ihan jälkeä pitkin sinne vaan muutaman metrin päästä seuraten. Sinänsä eihän se virhe ole, mutta olisi voinut tehdä homman kunnolla loppuun, kun yleensä Hemi seuraa siinä jäljen päällä ja millähän vainulla se nyt sitten meni sinne kaadolle.. Kuitenkin, namit koira vetäsi naamaan, häntä ei kiinnostanut yhtään ja selvästi olisi halunnut jatkaa jäljestämistä lisää. Ihan ok treeni, pitänee ottaa pian uudestaan ja koittaa tehdä paremmin.

Myöhemmin päivällä käytiin syväjärvellä lenkkeilemässä ja Hemi juoksi onnessaan vapaana metsässä. Aluksi Hemi otti hirmu spurtin ja Janne oli varma, että nyt koira hävisi. Kyllähän tuo palasi hirmuista vauhtia juosten meidän ohi pitkälle ja sitten vasta malttoi hieman tasaantua meidän tahtiin. Ylimääräistä energiaa siis..


Sinne se olisi halunnut rypemään.


Villi ja vapaa!